Marko Parhiala
Koulutusjohtaja
Siikalatva
Tutkinnon osa sopii työssään kuvankäsittelyä tarvitseville, valokuvauksen harrastajille ja muille kuvankäsittelystä kiinnostuneille. Valokuvauksen perusteiden tuntemisesta on hyötyä kurssille osallistujalle, mutta se ei ole välttämätöntä.
Hakuaika:
23.11.2023 - 19.1.2024
Tule opiskelemaan kuvankäsittelyn perustaitoja. Koulutuksen avulla opit käsittelemään kuvia kuvankäsittelyohjelmilla erilaisiin käyttötarkoituksiin ja julkaisukanaviin.
Koulutuksessa perehdytään pääasiassa Adobe Photoshop -kuvankäsittelyyn. Tehdään omia luovia kuvankäsittelytöitä sekä asiakastöitä, kuten esimerkiksi vanhan kuvan käsittelyä ja kuvien yhdistämistä. Harjoitustyöt voivat olla esimerkiksi julisteita, kuvituksia ja mainoksia.
Opiskelija voi opiskella media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon, josta alan opintoja voi jatkaa edelleen media-alan ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon. Luonteva jatko-opintoväylä perustutkinnon suorittaneelle on myös viestintäalan ammattikorkeakoulututkinto, medianomi (AMK) tai kuvataiteilija (AMK). Yliopistossa voi opiskella esimerkiksi mediatiedettä (audiovisuaalinen mediakulttuuri) ja suorittaa siten taiteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon.
Opetus toteutetaan monimuotoisesti. Lähiopetusta on Piippolassa 1-2 päivänä kolmen viikon välein. Lähijaksojen välissä opiskelija tekee annettuja etätehtäviä. Lähijaksojen välissä järjestetään lyhyt etäopetuskerta verkkoyhteyden kautta.
Lähiopetus kestää yhden lukukauden, jonka aikana tai jälkeen on opiskelijan yksilöllisen tilanteen ja tarpeen mukaan työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Opintojen päätteeksi osaaminen näytetään näytössä. Aiempi osaaminen voi lyhentää opintoja tai vähentää lähiopetuspäivien määrää.
Koulutus on maksuton.
Hakuaika:
23.11.2023 - 19.1.2024
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Siikalatva
Haku päättyy: Jatkuva haku
Taideteollisuusalan perustutkinto
Siikalatva
Haku päättyy: Jatkuva haku
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto
Siikalatva
Haku päättyy: Jatkuva haku
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.