Hanketoiminta
JEDU on Pohjois-Pohjanmaan eteläosan merkittävin ammatillisen koulutuksen toimija ja aluekehittäjä. Kehittämishankkeet ovat yksi keskeisistä työkaluistamme, joilla toteutamme perustehtäväämme: järjestää monialaista ammatillista koulutusta, tukea ja vahvistaa yksilön elinikäistä kasvua, ammatillisten valmiuksien kehittymistä ja alueen kehittymisedellytyksiä.
Tavoitteenamme on hyödyntää hanketoiminnallamme tehokkaasti eri rahoituslähteitä ja tuottaa mahdollisimman tehokkaasti hyötyä alueemme elinkeinoelämälle sekä oman organisaatiomme kehitykselle. Hankkeidemme sisällöissä korostuvat mm. uusien oppimisympäristöjen, koulutusmuotojen ja menetelmien kehittäminen, yrittäjyys sekä alakohtaisen osaamisen lisääminen.
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän hankkeita tukevat ja rahoittavat mm. Euroopan unioni, Elinvoimakeskukset, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Lupa- ja valvontavirasto, Opetushallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Maa- ja metsätalousministeriö sekä Keskipiste-Leader.
Lisätiedot
Jukka Leppälä
Hankepäällikkö, rakentaminen ja teollisuus
Kalajoki