Siirry sisältöön

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän vuoden 2025 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä henkilöstö-, arviointi- ja tilinpäätöskertomukset osoittavat, että koulutuskuntayhtymä on onnistunut yhdistämään taloudellisen vakauden, laadukkaan ja työelämälähtöisen koulutuksen sekä aktiivisen kehittämisen muuttuvassa toimintaympäristössä.

– Vahva talous ja toiminnan aktiivinen kehittäminen luovat pohjaa myös tulevaisuudelle. Tiedostamme ja tunnemme toiminta-alueemme ja ammatillisen koulutuksen haasteet, kuten väestönkehityksen, julkisen talouden sopeutukset ja rahoitusmallin leikkaukset, mutta suuntaamme katseemme luottavaisesti tulevaan, sanoo kuntayhtymän johtaja Matti Väänänen.

Koulutuskuntayhtymän talous kehittyi myönteisesti haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Tilikauden tulos oli selkeästi ylijäämäinen, noin 1,6 miljoonaa euroa, ja vuosikate nousi 4,1 miljoonaan euroon. Omavaraisuusaste säilyi vahvana, eikä pitkäaikaista velkaa ole tällä hetkellä lainkaan.

Vuonna 2025 koulutuskuntayhtymä investoi noin 4,1 miljoonaa euroa oppimisympäristöihin ja tilaratkaisuihin. Keskeisiä kiinteistöinvestointeja olivat muun muassa Kalajoen uuden päärakennuksen rakentamisen ja Ylivieskan Vierimaantien toimipisteen peruskorjauksen aloittaminen. Lisäksi oppimisympäristöjä uudistettiin monipuolisesti eri aloilla, ja kehittämishankkeilla vahvistettiin muun muassa uusiutuvan energian osaamista sekä digitaalista kyvykkyyttä.

Opiskelija- ja työelämäpalaute sekä henkilöstön osaaminen hyvällä tasolla

Taloudellisten mittareiden lisäksi koulutustoiminnan luvut kertovat suunnitelmien mukaisesta työstä: opiskelijavuosien määrä toteutui miltei tavoitteiden mukaisesti.

– Saavutimme koulutukselliset tavoitteet pääosin hyvin. Erityisen iloisia olemme opiskelijapalautteemme hyvästä tasosta, joka kertoo opiskelijoidemme tyytyväisyydestä omaan koulutukseen. Vuoden aikana meiltä valmistui yli tuhat opiskelijaa, Väänänen kertoo.

Myös Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän tekemä tiivis yhteistyö alueen työelämän ja ammattikorkeakoulujen kanssa kantaa hedelmää: työllistymis- ja jatko-opintoihin siirtymisaste oli viime vuonna 76,2 prosenttia.

– Haluan nostaa esille henkilöstömme korkean osaamistason, sillä noin 70 prosentilla työntekijöistämme on korkeakoulututkinto. Lisäksi meillä on vahvan ammatillisen taustan omaavia osaajia. Viime vuoden rekrytointiluvut myös osoittavat, että olemme säilyneet vetovoimaisena työnantajana, Väänänen sanoo.

Yhtymävaltuuston päätökset

Yhtymävaltuusto hyväksyi tämänpäiväisessä kokouksessaan vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä yhtymähallituksen esityksen tilikauden ylijäämäisen tuloksen käsittelystä.

Lisäksi yhtymävaltuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja myönsi vastuuvapauden vuonna 2025 koulutuskuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

Lisätiedot
Matti Väänänen
kuntayhtymän johtaja
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
p. 040 631 7305, matti.vaananen@jedu.fi