Niumee Beauty
Vaihdon kohde: Niumee Beauty, Malta
Vaihdossaoloaika: 7.11.-7.12.2024
Vaihto-ohjelma/Vaihdon rahoitus: Erasmus+
Kuvaus kohdemaasta ja kaupungista
Kohdemaa oli kaunis ja historiallinen. Maltalla liikenne oli hurjaa ja siellä oli aivan liikaa ihmisiä. Maltan lämpötila oli 15-25 astetta ja välillä satoi.
Malta oli pieni maa, joka oli tosi hyvä asia sillä kerkesi kiertää kuukauden aikana paljon kaupunkeja ja nähtävyyksiä. Kaupungit olivat aika lähekkäin toisia ja matkustamiseen ei tarvinnut 20 minuuttia kauempaa varata, jos liikennettä ei ollut paljoa.
Jakson tavoitteet ja tehtävät
Jaksoni tavoitteina oli työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, seurata hoitoja ja tarpeen tullen tehdä niitä myös itse.
Työtehtäviini kuului hoitojen seuraus. Liikkeellä oli oma siivousfirma, joten sitä meidän ei tarvinnut tehdä. Autoimme työntekijöitä hoidoissa ja teimme toisillemme kaverini kanssa hoitoja. Teimme hoitoja myös viimeisellä viikolla asiakkaille
Miten jakso toteutui?
Jakso toteutui niin kuin suunnittelimme. Hoitoja olisi ollut kiva päästä tekemään enemmän, mutta siinäkin oppi todella paljon kun seurasi hoitotilanteita. Hygienia on Suomessa parempaa kuin Maltalla. Välineet huolletaan Maltalla vain liuoksiin laittamalla ja desinfiointi aineella.
Maltalla myös tehtiin asiakkaita mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa, joka oli minusta vähän outoa, sillä asiakkaat joutuivat välillä odottelemaan, että pääsivät jatkamaan hoitoja, sillä asiakkaita oli 2 samaan aikaan yhdellä tekijällä.
Suomessa asiakashoidot ovat myös yksityisempiä, sillä Maltalla asiakkaita tehtiin 2 kerralla ja kaikki olivat isossa tilassa ilman yksityisyyttä, paitsi kasvohoidot ja sokeroinnit ja intiimimmät hoidot.
Asuminen
Asuin kerrostalossa. Ensimmäinen asunto oli aika hirveässä kunnossa ja viikon päästä pääsimmekin onneksi muuttamaan siitä pois. Toinen asunto jossa olimme loput 3 viikkoa oli hyvä ja sieltä ei löytynyt mitään huolestuttavaa.
Suosittelen Maltaa kyllä muille vaihtoon lähteville
Muita käytännön neuvoja
Vaikka matkat olivat Maltalla lyhyitä, niin liikenne oli niin hidasta välillä, että kävellen pääsi nopeampaa. Itse käytin paljon Uber-kuskeja, sillä ne olivat todella edullisia ja he osasivat Maltan liikenteen, joten oli helppo kulkea niillä.
Kulttuuri oli sellaista, että toisia tervehdittiin paljon. Ruokaan sanon, että kannattaa varmistaa päivämäärät kaupoissa hyvin, sillä siellä myytiin paljon seuraavana päivänä pilalle menneitä ruokia.
Turvallisuus
Kohde oli aika turvallinen, kaduilla ei tarvinnut pelätä puhelimen tai muiden tavaroiden varastelua. En nähnyt yhtään tilannetta, jossa joltakin olisi jotain varastettu. Päivisin ja iltaisin pystyi kävelemään hyvin ulkona yksinkin, mutta iltaisin piti olla varovaisempi