YRITTÄMÖ-hanke rohkaisee kokeilemaan yrittäjyyttä – katso kuvat aloitusseminaarista
Nivalassa järjestetyssä Tulevaisuuden YRITTÄMÖ -hankkeen aloitusseminaarissa lavalle nousi kolme eri alan yrittäjää, joiden kokemukset ja tarinat tarjosivat yleisölle monipuolisia näkökulmia yrittäjyyteen.

Tiistaina 13. lokakuuta Nivalassa järjestetty seminaari kiinnosti osallistujia, sillä tapahtumaan ilmoittautui noin sata henkilöä. Puhujina kuultiin Varustelekan perustajaa Valtteri Lindholmia, West Coast Billiard -baaria Kokkolassa pyörittävää Joni Huhtaa sekä Tiluksilla-kanavan someilmiöksi nostanutta Annukka Cederlöfiä.
Osallistujat pääsivät myös tutustumaan YRITTÄMÖ-rastipisteisiin, joissa yrittäjyyttä sai tutkia tekemisen, oivaltamisen ja keskustelujen kautta.

YRITTÄMÖ-hankkeesta vastaava JEDUn hanketyöntekijä Tiina Kiviranta oli erittäin tyytyväinen aloitusseminaarin antiin.
– Saimme mukaan inspiroivia yrittäjiä kertomaan oman tarinansa ja jakamaan kokemuksiaan yrittäjyydestä. Laitoimme tapahtuman melko nopealla aikataululla pystyyn, joten osallistujamäärään voidaan olla tyytyväisiä.
– Lisäksi meillä oli aamupäivällä asiantuntijoiden työpaja, jossa kartoitimme yritysneuvonnan ja yrittäjyyden tukemisen nykytilannetta oppilaitoksissa sekä elinvoima- ja työllisyyspalveluissa. Työpajan pohjalta saimme tilannekuvan, mistä lähdetään liikkeelle ja miten pääsemme hankkeen tavoitteisiin.
Tulevaisuuden YRITTÄMÖ -hankkeen tavoitteena on madaltaa yrittäjyyden aloittamisen kynnystä ja tarjota opiskelijoille tukea omien yrittäjävalmiuksien kokeilemiseen jo opintojen aikana. Hanke toimii laajalla säteellä, sillä päätoteuttajana toimivan JEDUn lisäksi osatoteuttajina ovat Haapaveden, Kalajoen, Nivalan ja Ylivieskan kaupungit.
Kiviranta kertoo, että elokuun alussa alkanut hanke on lähtenyt hienosti käyntiin.
– Kaikki toteuttajat ovat onnistuneet rekrytoimaan mukaan sellaisia ammattilaisia, että on tosi mahtavaa tehdä töitä yhdessä.
Kivirannan mukaan yrittäjyyden tukemiselle on alueella selkeä tarve. Yrittäjyyteen tutustuminen jo opiskeluaikana voi tarjota nuorelle arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten.
– Enemmän ja enemmän työpaikat siirtyvät pieniin yrityksiin. Se on varsinkin opiskelijalle helpompi, jos hän pystyy jo opiskeluaikana kokeilemaan yrittäjyyttä turvallisesti pienemmällä riskillä kuin se, että valmistumisen jälkeen pitäisi palkka tienata yrittäjänä. Alkuun pääsee sillä, että on kiinnostunut yrittäjyydestä. Sen jälkeen voi olla joko minuun tai omaan vastuuopettajaan yhteydessä, Kiviranta mainitsee.
JEDUn opiskelijoiden lisäksi hankkeen yrittäjyyttä tukevia palveluita voivat hyödyntää kaikki, jotka suunnittelevat yrittäjyyttä tai ovat vasta aloittamassa yritystoimintaa.
– Kannattaa lähteä rohkeasti vaan kokeilemaan. Vanha sanonta on, että kokeile, epäonnistu ja yritä uudestaan. Ei kannata asettaa rimaa liian korkealle, Kiviranta toteaa.





