Siirry sisältöön
Opiskelija seisoo kukkapöytien äärellä kasvihuoneessa. Hänellä on kädessään neilikoita.

Puutarhuri

Puutarha-alan perustutkinto

Puutarhurin työ rytmittyy vuodenaikojen mukaan

Puutarhuri katselee maailmaa vihreiden lasien läpi. Puutarha-alan ammattilaisena toimit yhdessä luonnon vuodenkierron kanssa. Näpeissäsi pyörii talvella siemenkuvastot ja keväällä multapurkit täyttyvät terhakoista taimista. Kesäisin hoidat, kastelet, kitket ja seuraat viljelyksiäsi, olivatpa ne sitten kukkapenkkejä tai hyötykasveja. Syksyn tullen sadonkorjuu täyttää päiväsi ja tilipussisi.

Valittavanasi on kaksi osaamisalaa: kukka- ja puutarhakauppa sekä puutarhatuotanto. Puutarha-alan opinnoissa pääset oppimaan luonnonmukaista viljelyä. Luomuvihannesten kasvatus perustuu biologisten lannoitteiden käyttöön ja tuholaisten torjuntaan. Avomaaviljelyssä kokeilet rohkeasti uusia tuttavuuksia, vaikkapa kuituhampun kasvatusta. Perinteikkäästä puutarhasta löytyy omenatarhat ja raparperilehdot. Talvella opintopäiväsi täyttyvät kasvien tieteellisten nimien opettelusta ja tutustumisesta niiden solutason sielunelämään.

Kukka- ja puutarhakauppaan erikoistunut puutarhuri osaa esitellä, myydä ja hinnoitella kukka- ja puutarhakaupan tuotteita, tarvikkeita ja palveluja. Hän neuvoo asiakkaita leikko- ja ruukkukasvien sekä pihan kasvivalinnoissa ja kasvien hoidossa. 

Puutarhatuotantoon erikoistunut puutarhuri työskentelee kasvihuoneessa ja avomaalla kasvattaen taloudellisesti menestyviä viljelykasveja ja tuottaen korkealaatuisia puutarha-alan tuotteita tieto- ja viljelytekniikkaa hyödyntämällä. 

Missä työskentelisin?

Puutarhurina pystyt toimimaan puutarha- alan eri ammateissa, kuten puutarhurina kukkakaupoissa tai puutarhamyymälöissä. Valintojesi mukaisesti pystyt toimimaan puutarhurina kasvihuoneissa, avomaavihannes-, marja- ja hedelmäviljelmillä, taimistoissa ja viheralueiden hoitotehtävissä. Puutarhurina voit toimia myös itsenäisenä yrittäjänä.

Koulutuspaikkakunnat

Puutarhuriksi voit opiskella Haapavedellä.

Tarvitsetko apua koulutukseen hakemisessa tai muuten opastusta ja vinkkejä? JEDUn hakupalvelut auttaa!