– Tosi mukavalta, pehmeältä ja ennen kaikkea uskomattoman hiljaiselta tuntui, kommentoi kuntayhtymän johtaja Matti Väänänen, oltuaan ensimmäistä kertaa JEDUn uuden sähkörekan kyydissä.
Väänänen tutustui 4. huhtikuuta sähkörekkaan sekä kyytiläisen että kuljettajan roolissa.
– Minulla on kuorma-autonkuljettajan kokemusta 40 vuoden takaa kahden kesän ajalta. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan puoliperävaunua ja vielä sähköistä sellaista. Tietenkään tässä ei enää muista niin tarkkaan, minkälaista oli ajaa niitä 40 vuoden takaisia autoja, mutta sen verran voin sanoa, että hyvin erilaista se oli. Huomattavasti paremmalta tuntui tämä uusi kalusto.
Väänänen mainitsee, että JEDUssa halutaan olla aallonharjalla, kun logistiikka- ja kuljetusala sähköistyy.
– Kun mennään jonkin aikaa eteenpäin, niin sähköisen kaluston käyttö on opiskelijoille normi. Sitä on vaikea sanoa, kuinka monta vuotta siihen vielä menee.
Väänäsen kanssa sähkörekkaa ajamassa ollut logistiikka-alan opettaja Ari Leppiniemi mainitsee, että kaluston sähköistyminen ei suuresti vaikuta opetukseen.
– Näin alkuvaiheessa opetus on vielä suurelta osin ajatusten herättelyä ja ennakkoluulojen murtamista. Käytännössä hiljaisuus ja teho-hyöty-suhde ovat suurimpia eroja polttomoottoriajoneuvoihin verrattuna. Toimintaperiaate ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään, sillä sähköisissä ajoneuvoissa ratti pyörii samalla tavalla kuin ennenkin ja poljinta painamalla tapahtuu asioita.
– Jonkin verran ajotapaa täytyy muovata, kun ajetaan sähköisellä ajoneuvolla, mutta mitään suuria muutoksia ei tarvitse tehdä. Ajaessa tulee miettiä enemmänkin sitä, miten sähkömoottoria ja sen toimintaperiaatetta pystytään hyödyntämään, jotta sähköä saadaan myös talteen ajon aikana. Tavoite on säästää energiaa, oli kyseessä polttomoottori- tai sähköajoneuvo.
Jokainen logistiikka-alan opiskelija pääsee halutessaan testaamaan myös sähköisiä ajoneuvoja. Nivalasta löytyy sähkörekan lisäksi sähköauto ja -paku. Lisäksi Haapaveden yksikössä on käytössä toinen sähköauto.
– Tietysti opiskelijoilla on erilaisia polkuja, miten he opinnot suorittavat. Osa opiskelijoista viettää koululla suhteellisen vähän aikaa. Esimerkiksi oppisopimusopiskelijoita ei kovin paljon koululla näy, mutta mahdollisuus annetaan kyllä jokaiselle testata sähköistä kalustoa, Leppiniemi sanoo.