Kati Marjakangas
Asiakkuusvastaava
Nivala
Koulutamme ammattitaitoisia lähiesihenkilöitä vastaamaan yrityksenne tarpeisiin. Tutkinnon suorittanut henkilö tuo organisaatioon tehokasta päivittäisjohtamista ja työryhmän ohjausta, vahvaa perehdytysosaamista, tuloksellista viestintätaitoa sekä käytännön työkaluja toiminnan kehittämiseen.
Tutkintoa voidaan räätälöidä vastaamaan eri toimialojen tarpeita. Opiskelija voi painottaa opinnot
Koulutuksen lähipäivät
Työpajapäivät on tarkoitettu kehittämistehtävien edistämiseen sekä näyttöjen suunnitteluun. Lisäksi on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta. Työpajapäiviä voidaan pitää tarpeen vaatiessa myös kevään 2027 aikana.
Kaikki hakijat haastatellaan. Koulutukseen valitun tulee työskennellä koko tutkinnon suorittamisen ajan lähiesihenkilönä tai vastaavissa työtehtävissä, jotta tutkinnon suorittaminen on mahdollista. Koulutus toteutetaan oppisopimuksella, joten oppisopimuksen edellytysten tulee täyttyä.
Tietoa yhteisistä valintaperusteista ja hakukelpoisuusvaatimuksista:
Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnossa kielitaitotasosuositus on B2.1.
Koulutus toteutetaan joustavasti työn ohessa oppisopimuksella.
Koulutus käynnistyy ilmoitettuna ajankohtana, kun tarvittava ryhmäkoko täyttyy. Hae mukaan nyt, sillä ryhmässä on tarjolla paikkoja rajoitetusti.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.