Tuulikki Väänänen
Opinto-ohjaaja
Oulainen
Koulutus on tarkoitettu valmiille lähihoitajille tai henkilöille, joilla on suoritettuna sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta kaksi ensimmäistä tutkinnon osaa.
Hakuaika:
Jatkuva haku
Koulutuksen myötä opiskelija osaa mm. työskennellä varhaiskasvatusta ohjaavien säädösten, määräysten ja arvojen mukaisesti. Osat suunnitella työtäsi ja toteuttaa pedagogista toimintaa ja edistää osallisuutta varhaiskasvatuksessa. Koulutuksesta saat osaamista kehittää lapsen tunnetaitoja, kielen kehitystä sekä ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitoja.
Lähihoitajana voit työskennellä sairaalassa, päiväkodissa, koulussa, lapsiperheiden kotipalvelussa, lastensuojelun sijaishuollossa, kouluympäristöissä, joissa on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, tehostetussa palveluasumisessa, päivä- tai työtoiminnassa, kotihoidossa, lyhytaikaishoidossa, vammaisten asumispalvelussa, mielenterveys- ja päihdetyön kuntoutus- tai asumisyksiköissä.
Lähihoitaja voi toimia myös yrittäjänä.
Lähihoitajien työllisyystilanne on erittäin hyvä.
Oppiminen ei pääty valmistumiseen lähihoitajaksi. Perustutkinnon jälkeen voit hankkia lisää osaamista suorittamalla ammatti- tai erikoisammattitutkintoja. Voit myös jatkaa opiskelua ammattikorkeassa tai yliopistossa. Jatkopolkuja korkeakouluissa voivat olla esimerkiksi sairaanhoitajan, sosionomin tai lääkärin opinnot.
Koulutuksen toteutustapa voi olla päivä-, verkko- tai ilta-monimuoto toteutus yhdistettynä koulutus- tai oppisopimukseen. Jokaiselle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Opinnot sisältävät teoriaa ja käytännön harjoittelua oppilaitoksella ja työelämässä sekä opiskelua koulutus- ja/tai oppisopimuksella työelämässä.
Osaaminen osoitetaan näytöillä tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa.
Koulutus on maksuton.
Hakuaika:
Jatkuva haku
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.