Esa Siirilä
Koulutusjohtaja
Kalajoki
Taideteollisuusalan ammattitutkinnon opinnoissa ja työtehtävissä heijastuu vahva ammattitaito ja arvostus kulttuuriperintöön ja uuden luomiseen esteettisten taitojen lisäksi. Taideteollisuusalan ammattilainen kehittää ja ylläpitää ammattitaitoaan ja rohkeasti edistää osaamistaan myös digitalisoinnin tuomilla mahdollisuuksilla.
Taideteollisuusalan ammattitutkinto soveltuu henkilölle, jolla on esim. tekstiili- ja vaatetusalan, puuteollisuusalan, käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto tai vähintään kolme vuotta työkokemusta alalta ja kiinnostusta kehittää osaamistaan työntekijänä tai omassa yrityksessä toimijana.
Sisustajan tutkinnossa perehdytään erilaisten sisustuskohteiden suunnitteluun ja sisäpintatöiden toteutukseen. Lisäksi opinnot sisältävät esimerkiksi yrittäjyyteen, asiakaspalveluun ja myyntityöhön sekä näyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä opintokokonaisuuksia. Erilaisiin suunnitteluohjelmiin perehtyminen, kestävä kehitys ja esteettömyys ovat esimerkkejä opintoja läpileikkaavista teemoista.
Sisustaja tekee sisustus-/korjausrakennustöitä yhteistyössä rakentajien ja suunnittelijoiden kanssa. Hän voi toimia yrittäjänä tai esimerkiksi asiantuntijana alan erikoisliikkeissä opastamassa ja myymässä materiaaleja ja tarvikkeita tuntien sisärakentamisen teknisen osaamisen.
Tutkinto tuottaa yleisen kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
Koulutus toteutetaan monimuotona. Lukuvuoden aikana on kaksi lähiopetuspäivää kuukaudessa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.