Sinikka Ojala
Opinto-ohjaaja
Siikalatva
Taideteollisuusalan ammattilainen osaa suunnitella omaa työtään ja hankkia monipuolisesti tietoa omalta alaltaan. Alan ammattilainen työskentelee alansa laatumääreiden mukaisesti. Hän tuntee alan säädökset, käytännöt, kestävän kehityksen ja materiaalit. Teknisen ammattitaidon lisäksi alan ammattilainen tarvitsee kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia, hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia alallaan ja työskennellä yhdessä toisten kanssa.
Kalajoella voit valmistua perustutkinnosta
Artesaani, sisustusrakennusala
Sisustus- ja korjausrakennusalan opintoihin sisältyy esimerkiksi sisärakennustöitä, sisustustöitä, väliseinien rakentamista, maalaus- ja päällystystöitä sekä listoittamista. Opinnoissa pääset perehtymään myös kiintokalusteiden valmistamiseen ja asentamiseen. Märkätilojen osalta opintoihin sisältyy esimerkiksi tasoitustyöt, vedeneristys, laatoitustyöt ja saunan sisärakentaminen. Voit tehdä opintoja myös asiakaspalvelussa ja myyntityössä.
Kalajoella koulutus on työelämälähtöistä ja toteutamme asiakastöinä julkisten ja yksityisten tilojen sisäpintatöitä. Kalajoella useat tämän tutkinnon suorittaneet ovat opiskelleet samalla ylioppilastutkinnon.
Sisustusrakentaja toimii joko itsenäisenä yrittäjänä, työntekijänä rakentamiseen liittyvissä yrityksissä tai myynti tai suunnittelutehtävissä alan liikkeissä.
Tutkinto tuottaa yleisen kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
Koulutus käynnistyy, kun tarvittava ryhmäkoko on täynnä. Hae mukaan nyt, sillä ryhmissä on tarjolla paikkoja rajoitetusti.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.