Virpi Niku
Opinto-ohjaaja
Nivala
Taideteollisuusalan perustutkinnon sisustusalan osaamisalan suorittanut artesaani valmistaa oman alansa tuotteita, tiloja tai palveluita. Alalle on tyypillistä monipuolinen kulttuuriosaaminen, kädentaidot sekä yrittäjyys.
Taideteollisuusalan ammattilainen osaa suunnitella omaa työtään ja hankkia monipuolisesti tietoa omalta alaltaan. Alan ammattilainen työskentelee alansa laatumääreiden mukaisesti. Hän tuntee alan säädökset, käytännöt, kestävän kehityksen ja materiaalit. Teknisen ammattitaidon lisäksi alan ammattilainen tarvitsee kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia, hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia alallaan ja työskennellä yhdessä toisten kanssa.
Sisustusalan osaamisalalla opinnot painottuvat sisustusrakentamiseen. Opintoihin sisältyy sisärakennustöitä, sisustustöitä, väliseinien rakentamista, maalaus- ja päällystystöitä sekä listoittamista. Opinnoissa perehdytään myös kiintokalusteiden valmistamiseen ja asentamiseen. Märkätilojen osalta opintoihin sisältyy esimerkiksi tasoitustyöt, vedeneristys, laatoitustyöt ja saunan sisärakentaminen. Asiakaspalvelu ja myyntityöt voidaan myös sisällyttää opintoihin erilaisten sisustusprojektien toteuttamisen myötä.
Sisustusrakentaja toimii joko itsenäisenä yrittäjänä, työntekijänä rakentamiseen liittyvissä yrityksissä tai myynti- tai suunnittelutehtävissä alan liikkeissä.
Tutkinto tuottaa yleisen kelpoisuuden korkeakouluopintoihin, esimerkiksi insinööri AMK.
Päiväopetus sekä oppisopimus
Tutkinnon voi suorittaa Nivalassa, Kalajoella ja Piippolassa (Siikalatva).
Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto
Nivala
Haku päättyy: 31.7.2025
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- ja markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.
Käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.