Tuija Huovinen
Koulutusjohtaja
Oulainen
Koulutus on suunnattu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita ikääntyneen ihmisen kohtaamisesta ja mielekkään arjen tukemisesta. Hakijoilta edellytetään sosiaali- tai terveysalan peruskoulutusta.
Koulutus antaa sinulle valmiuksia tehdä arvion ikääntyneen ihmisen tilanteesta, laatia mielekkään arjen tukemisen suunnitelman ja toteuttaa sitä yhdessä ikääntyneen ihmisen kanssa. Koulutuksen myötä saat valmiudet arvioida ja kehittää ikääntyneen ihmisen mielekästä arkea ja toimia turvallisesti hänen kanssaan hyödyntäen asiantuntevasti verkostoyhteistyötä ja moniammatillista rajapintatyötä.
Tutkinnon osan suorittamisen jälkeen, saat valmiuksia perus- ja ammattitutkintoja syvällisempää ammatin hallintaa ja monialaisempaa osaamista. Työskentelet erilaisissa sosiaali -ja terveysalan työtehtävissä vanhustyössä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla.
Yksittäinen tutkinnon osa ei anna jatko-opinto kelpoisuutta. Jos suoritat muistihoitaja (EAT) koulutuksen. Sinulla on yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Koulutus alkaa syksyllä 2024. Koulutukseen on jatkuva haku. Koulutus toteutetaan teamsin välityksellä ja koulutukseen sisältyy itsenäistä opiskelua verkko-oppimisympäristössä. Lähiopetuspäiviä on 1-2 päivää kuukaudessa.
Tämä on yksi pakollinen tutkinnon osa muistihoitaja (EAT) koulutuksesta. Koko koulutuksen hinta on 450 €. Oppisopimuksena koulutus on maksuton. Jos suoritat vain tämän tutkinnon osan, hinta on 180 euroa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt -sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikkatarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.