Valtakunnallista oppisopimusviikkoa vietetään 30.9.-6.10.2024. Koulutuskeskus JEDU on jälleen palkinnut teemaviikon alla vuoden oppisopimusopiskelijan ja -työnantajan sekä työpaikkaohjaajan ansioituneesta työstä.
Kärkkäinen Oy nousi vakuuttavasti esiin JEDUn vuoden oppisopimustyönantajakisassa. Kärkkäinen kerää kehuja esimerkillisestä ja laaja-alaisesta oppisopimuskoulutuksien hyödyntämisestä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Kärkkäisellä on merkittävä rooli oppisopimuskoulutusten ryhmätoteutuksien mahdollistajana, minkä lisäksi yritys on kunnostautunut kouluttamaan pitkäjänteisesti opiskelijoita työpaikalla.
Kärkkäisen henkilöstöpäällikkö Teija Holappa oli iloisesti yllättynyt JEDUn antamasta tunnustuksesta.
– Olemme todella otettuja ja kiitollisia tästä muistamisesta. Viime vuosina Kärkkäisellä on hyödynnetty paljon oppisopimuskoulutuksia ja siksi muistaminen on ymmärrettävä.
Kärkkäisellä on ollut oppisopimusopiskelijoita myymälän ja verkkokaupan lisäksi autohuollon, konemyymälän ja logistiikan puolella sekä Fresh Burger -ravintolassa. Lisäksi yritys on hyödyntänyt oppisopimusta esimieskoulutuksissa.
HR-assistenttina työskentelevä Helmi Ollila kertoo, että Kärkkäinen on saanut oppisopimuskoulutusten kautta huipputekijöitä työporukkaan sekä tuoreita oppeja koulunpenkiltä.
– Kärkkäisellä arvostetaan kouluttautumista ja selvästi meidän henkilöstökin haluaa kehittää omaa osaamistaan. Siksi haluamme tarjota jatkossa yhä enemmän koulutusmahdollisuuksia työntekijöille ja otamme mielellämme myös uusia oppisopimusopiskelijoita töihin.
Holappa lisää, että moni uusi oppisopimusopiskelija on jäänyt Kärkkäiselle vakituiseksi työntekijäksi.