Siirry sisältöön
20.3.2025 Uutiset

JEDUn hakijamäärät nousivat ennätyskorkealle kevään yhteishaussa

Koulutuskeskus JEDU saavutti tänä keväänä historiallisen tuloksen toisen asteen yhteishaussa. Ensisijaisia hakijoita oli huikeat 657, mikä on lähes 10 % enemmän kuin viime vuonna. Kokonaishakijamäärä kipusi peräti 1122:een. Tulokset kertovat vahvasti ammatillisen koulutuksen arvostuksesta. Suosituimpia olivat erityisesti hakijamäärältään vahvasti kasvanut kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto ja rakennusalan perustutkinto.

– Olemme innoissamme tästä tuloksesta. Se osoittaa, että nuoret näkevät ammatillisen koulutuksen vahvana väylänä tulevaisuuteen ja työelämään. Tämä on myös yhteiskunnallisesti merkittävää, sillä osaavat ammattilaiset ovat alueemme yritysten kasvun ja hyvinvoinnin kulmakivi, iloitsee JEDUn rehtori Tuija Huovinen.

Ammatillisen koulutuksen vetovoima on selvästi nousussa ja JEDU on ylpeä voidessaan vastata tähän kysyntään. Kuten valtakunnallisestikin nähdään, nuoret luottavat siihen, että käytännönläheinen koulutus avaa ovia työelämään – ja hyvä niin, sillä osaaville tekijöille on tarvetta!

Tulokset julki kesäkuussa

Yhteishaun tulokset julkaistaan 12.6.2025 JEDUn verkkosivuilla. Valituksi tulleiden tulee vastaanottaa opiskelupaikka viimeistään 26.6.2025. Vapautuville paikoille kutsutaan opiskelijoita varasijoilta sitä mukaa, kun paikkoja vapautuu.

Mikäli sinulla on huolta opiskelupaikan suhteen tai haluat lisäohjausta niin JEDUn hakupalvelut auttavat sinua löytämään sopivan väylän. Jatkuva haku eri koulutuksiin on auki ympäri vuoden – lisätietoja ja yhteystiedot löydät osoitteesta https://jedu.fi/hakijalle/(avautuu uuteen ikkunaan)

Lämpimät onnittelut jo nyt kaikille tuleville JEDUlaisille – teitä odotetaan innolla syksyllä 2025!